Jäsenkirje 1/202303.02.2023
Vuosi vaihtui ja kuluva vuosi on toimintamme 65 vuosi. Killan nimi on muuttunut vuosien saatossa ja Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttamisen jälkeen nimi on ollut Pohjois-Karjalan prikaatin perinnekilta ry. Minä toimin puheenjohtajana ensimmäistä toimikautta. Vuoden 2022 vuosikokous antoi hallitukselle tehtäväksi valmistella Killalle uuden strategian. Hallitus on työstänyt strategiaa syksyn ja talven aikana ja se on julkaistavissa huhtikuussa pidettävässä vuosikokouksessa. Jos vuosikokous hyväksyy hallituksen esityksen uudeksi strategiaksi, Killan toiminnassa tulee jatkossa korostumaan perinnejoukko-osastojen muistaminen ja maanpuolustustyön esille tuominen yhdessä reserviläisjärjestöjen ja turvallisuusviranomaisten kanssa. Tähän strategiaan voit vielä sinäkin vaikuttaa ottamalla yhteyttä puheenjohtajaan tai muihin hallituksen jäseniin. Yhteystiedot löytyvät killan nettisivuilta (Pohjois-Karjalan Prikaatin kilta ry (pkpkilta.fi)). Viime vuosi oli pitkästä aikaan toiminnan kannalta aktiivinen vuosi. Kahden korona-vuoden jälkeen kilta järjesti kesällä kiltamatkan Hamina Tattoo tapahtumaan ja syksyllä pidettiin maanpuolustusjuhla Paloaukea -päivän yhteydessä Liperissä. Vuodelle 2023 suunnitteilla on maanpuolustuspäivä Kontiolahdelle. Se pidetään 22.9.2023 entisen varuskunnan alueella. Se on yksi Kontiolahti 150 vuotta -tapahtumia. Lisäksi suunnitteilla on Kilta-matka, joka tapahtuu kesän aikana johonkin sotahistorialliseen kohteeseen tai tapahtumaan. Tähän otamme vastaan ideoita teiltä kaikilta, eli minne haluatte matkan suuntautuvan? Lähettäkää ideoita hallituksen jäsenille sähköpostilla tai soitelkaa puhelimeen. Vuoden 2024 suunnitelmissa on maanpuolustuspäivä Lieksassa ja Kiltaretki Hamina-Tattoo tapahtumaan. Seuratkaa Killan Facebook- ja nettisivuja, siellä tiedotetaan aktiivisesti Killan tapahtumista ja muista asioista. Hyvää kuluvaa vuotta toivottaen Pekka Nevalainen |
30.08.2023 | Maanpuolustuspäivä 22.9.2023 |
10.06.2023 | JR9 perinnepäivä |
28.05.2023 | Seppeleen lasku JR 9 muistomerkillä 10.6.2023 klo 10 |
23.04.2023 | Vuosikokous 20.4.2023 |
31.03.2023 | Vuosikokous 20.4.2023 |
20.02.2023 | Perinnetila Kontiorantaan |
03.02.2023 | Jäsenkirje 1/2023 |
11.11.2022 | Prikaatin perinnepäivä 18.11.2022 |
28.07.2022 | Maanpuolustusjuhla 2022 |
28.07.2022 | Kilta-pyöräily on peruttu |
Siirry arkistoon » |