Jalkaväkirykmentti 34
Perinnejoukko-osastomme on JR 34, sillä talvisodan päätyttyä
13.3.1940 joukot marssivat yleensä takaisin perustamisseuduilleen. Osa joukoista
oli menettänyt perustamisalueensa Moskovan rauhassa. Kollaalla ja Uomaalla
taistellut JR 34, joka oli perustettu Huuhanmäessä sekä Sortavalassa Viipurin
Rykmentin kantahenkilökunnasta ja reserviläisistä, sijoitettiin Joensuun
ympäristöön leiriolosuhteisiin. Kontiolahden varuskunta sai ensimmäiset
sotilasjoukkonsa, kun ankarat torjuntataistelut käynyt JR 34 saapui
Kontiorantaan juhannuksen jälkeen 1940.
JR 34:n Kollaan-Uomaan taistelut talvisodassa
Ennen talvisotaa uskottiin, että Karjalan Kannaksella käytäisiin maamme
kohtalon ratkaisevat taistelut. Näin ollen puolustuksen pääosa keskitettiin
oletetulle pääsotanäyttämölle Kannakselle ja muille rintamille sijoitettiin
vähemmän joukkoja. Laatokan Karjalaan sijoitettiin vain kahden divisioonan IV
Armeijakunta. Eversti Hannu Hannuksela komensi 13.Divisioonaa ja eversti Lauri
Tiainen komensi aluksi 12.Divisioonaa, myöhemmin komentovastuun otti eversti
Antero Svensson. Armeijakuntaan kuului lisäksi muutama erillinen pataljoona.
Raskasta tykistöä ei ollut lainkaan ja panssarintorjuntaan oli vain yksi
komppania. Rintaman leveys oli reilusti yli 100 km, sillä aluksi
vastuualueeseen kuului Tolvajärven tien pohjoispuolinen alue aina Uimaharjua
myöten. Kenraalimajuri Heiskasen komentaman IV Armeijakunnan ensiarvoisen
tärkeänä tehtävänä oli estää vihollisen pääsy Karjalan radalle ja näin estää
pääsy Kannaksen Armeijan selustaan. Perusperiaate oli, että Jänisjokilinjasta
ei saanut luopua.
Kollaan-Uomaan rintaman merkitys
Kollaan rintamaosalla IV Armeijakunnan puolustuksen pääsuuntana oli Pitkäranta
ja sivusuuntana Loimola. Pitkärannan suunta oli huomattavasti uhkaavampi, minkä
aiheuttivat tieverkosto ja Sortavalan kaupungin läheisyys. Loimolan suunta oli
myös tärkeä, sillä jos Kollaa pettäisi, voisi se helposti johtaa Pitkärannan ja
koko armeijakunnan tuhoon. Tuhovaikutus ulottuisi aina Kannaksen Armeijaan asti
uhaten samalla koko maan puolustusta. Tarpeen vaatiessa armeijakunta voisi
vetäytyä taaksepäin Jänisjoen tasalle, mutta siellä ei ollut varustettuja
asemia. Jänisjokilinjaa linnoitettiin vasta sodan loppuvaiheissa.
Armeijan sodankäynnin doktriini oli rakennettu niin, että pelkkään puolustukseen
perustuva taktiikka ei toimisi. Voiton saavuttamiseksi olisi kyettävä myös
hyökkäämään, sillä varsinkin ylivoimainen hyökkääjä jyrää ajan mittaan
passiivisen puolustajan jalkoihinsa. Suunnitelman mukaan Kollaalla oli
puolustauduttava ja puolustuksen oli kestettävä niin kauan, että Pitkärannan
suunnan hyökkäys oli saatu suoritettua.
Talvisodan Kollaalla taistelleen Jalkaväkirykmentti 34:n (JR 34) taival Suomen
puolustuslaitoksessa alkoi 1.5.1934, kun maamme otti sotavoiman
liikekannallepanojärjestelmänä käyttöön niin sanotun aluejärjestelmän.
Sotilaansa JR 34 sai noin 70 % Sortavalan sotilaspiirin alueelta, Laatokan
luoteisrannan pitäjien miehistä. Iso osa heistä oli Kirvusta, Rautjärveltä,
Uukuniemeltä, Sortavalan maalaiskunnasta ja Ruskealasta.
Sodanuhka-aikana JR 34:n yksiköistä II ja III Pataljoona perustettiin Viipurin
Rykmentin kasarmeilla Jaakkiman Huuhanmäessä 9.–10.10.1939. Sortavalan lyseolla
ja tyttölyseolla perustettiin I Pataljoona. Rykmentin perustaminen tapahtui
ennen YH:n nimellä 14.10.1939 aloitettua liikekannallepanoa ja sen
kokonaisvahvuus oli noin kolmetuhatta sotilasta. Joukot varustettiin ja tämän
jälkeen ne keskitettiin välittömästi junakuljetuksin ensimmäisille
ryhmitysalueilleen, jossa käynnistettiin linnoittautuminen.
Jalkaväkirykmentti 34 I Pataljoonan (I/JR 34) sotatie eriytyi Kollaan
rintamalla taistelleista rykmentin II ja III Pataljoonista. Majuri Yrjö
Valkaman komentama I Pataljoona irrotettiin heti YH:n alkaessa rykmentin
yhteydestä 12.Divisioonan johdon käyttöön ja se taistelikin koko sodan ajan
Uomaan-Uuksujoen alueella Laatokan Karjalan itäisimpänä pataljoonana. YH:n
alkupäivinä pataljoonan puolustusalue sijaitsi Loimolasta lounaaseen
Saarijärven-Polvijärven kannaksella 16.11.1939 alkaen. I/JR 34 vastasi
itsenäisesti Loimolasta Käsnäselkään johtavan tien suunnasta, jossa tehtiin
alueen puolustusasemien linnoitustöitä yhdessä 23.Pioneerikomppanian kanssa. Jo
YH:n alkupäivinä puolustukseen ryhmittyneen pataljoonan sota alkoi Kollaan
rintamalla taistelleita rykmentin muita osia rauhallisemmin.
Rykmentin pääosat, eli I ja II Pataljoona, saivat tulikasteensa Kollaan
rintamalla heti talvisodan syttymispäivänä 30.11.1939. Sodan alkuviikkoina
suomalais- ja neuvostojoukoilla ei ollut jatkuvaa taistelukosketusta I/JR 34
alueella. Tosin ajoittain käytiin kiivaitakin yhteenottoja sotivien osapuolten
välillä.
Talvisota yllätti suomalaiset, sillä sodan syttymiseen ei täysin uskottu.
Neuvostojoukkojen vyöryttyä rajan yli olivat joukkomme sotaan tottumattomia.
Viivyttäminen tapahtui alkujärkytyksessä hiukan hätiköiden. Tosin tilaa oli
yllin kyllin, joten maastoa voitiin siinä vaiheessa luovuttaa. Sitkeämpi
viivyttäminen olisi kuitenkin pelastanut rajaseudun asukkaat järkyttävältä
kohtalolta. Jo ennen talvisotaa loka-marraskuussa 1939 siirrettiin pois
kotiseudultaan rajan läheisyydestä noin 100 000 henkilöä. Talvisodan syttymisen
jälkeen joutui suuri määrä ihmisiä lähtemään evakkoon ja he täyttivät
rajaseudun tiet paetessaan kohti Sisä-Suomea. Evakot menettivät kotinsa ja
yleensä lähes koko omaisuutensa. Äidit joutuivat yksin vastaamaan perheistään
vieraissa oloissa miesten ollessa rintamalla. Talvisodan sytyttyä jäi Hyrsylän
mutkan kylissä (Hyrsylä, Ignoila ja Hautavaara) neuvostojoukkojen vangiksi yli
1 700 siviiliasukasta ja heidät vietiin keskitysleirille Interposolkan kylään
Petroskoin eteläpuolelle ja Kaimaojan leirille Kontupohjan länsipuolelle.
Joulukuu 1940 Kollaanjoen alueella
Talvisodan kolmantena päivänä Suomen puolustus rakoili Laatokan
pohjoispuolella. Neuvostoliitto oli keskittänyt Suojärven alueelle
huomattavasti enemmän joukkoja kuin Suomen sodanjohto oli olettanut.
Suvilahden-Lietteen maasto menetettiin viholliselle 2.12.1939. Kolmantena
sotapäivänä suojajoukot olivat yhä pääaseman etupuolella, mutta vetäytyivät
edelleen koko ajan ja luopuivat viivytysasemista kaikkialla. Rintamalla
levinneet väärät tiedot nopeuttivat joukkojen vetäytymistä, ja vihollinen
onnistui läpimurrossa Suojärvellä. Joulukuun 4. päivän taisteluissa
Piitsoinojalla suomalaisiin tarttui pakokauhu ja joukot vetäytyivät kohti
Loimolaa. Tilanne saatiin hetkeksi hallintaan Näätäojalla, mutta lopullisesti
vasta kymmenen kilometriä länteen olevalla Kollaanjoella. Laatokan
koillispuolella Kollaanjoen ympäristö oli harvaan asuttua, tietöntä korpea. Kollaalla
kulki kuitenkin sekä maan- että rautatie, joita pitkin Neuvostoliiton
sodanjohto suunnitteli etenevänsä Viipurin-Joensuun rautatielle ja samalla
Kannaksen armeijan selustaan. Kollaan strateginen asema nousikin hyvin
tärkeäksi koko sodan kannalta. Tästä syystä Kollaanjoesta ja -järvestä
kohoavalle harjanteelle oli YH:n aikana valmisteltu viivytysasema, johon oli
ryhmittynyt everstiluutnantti Sota-Ville Wilhelm Teittisen johtama JR 34.
Kollaan oli kestettävä, siitä ei voinut luopua.
Sodan sekavien alkupäivien jälkeen rintamalinja vakiintui Kollaanjoelle, ja
sinne ryhmitetty joukko nimettiin 8.12.1939 taisteluosasto Teittiseksi. Osasto
muodostui neljästä pataljoonasta, kaksi JR 34:stä ja kaksi JR 35:stä sekä
tykistönä oli 12 tykin I/KTR 12. Osastoa tuki myös Panssarijuna 1. JR 35:n
komentajana toimi everstiluutnantti Harry Kinnunen. Alueella oli neljä
pataljoonaa ja kaksi rykmentin komentajaa everstiluutnantti Teittisen
vastatessa johtamisesta. Taisteluosasto kuului IV Armeijakunnan 12.Divisioonaan,
jonka esikunta sijaitsi Loimolassa.
Kollaanjoen puolustuslinja keskittyi taistelujen alkuvaiheessa
Suojärven-Loimolan maantien sekä sen eteläpuolelle sijoittuvan rautatien
maastoon. Joulukuun 10. päivästä alkaen puna-armeijan yksiköt aloittivat lähes
päivittäin toistuvat hyökkäykset Kollaanjoen rintamaa vastaan pääasiassa
valoisana aikana. Jalkaväen tukena neuvostojoukoilla oli vahva epäsuora tuli,
panssarivaunuja sekä jonkin verran myös lentokoneita. Hyökkäyksiin liittyi
poikkeuksetta neuvostotykistön koko valoisan ajan kestävä tulitus
suomalaisasemiin. Puna-armeija pyrki hyökkäyksillä sitomaan suomalaisjoukot
rintamataisteluun ja lähetti samanaikaisesti osastoja kiertämään suomalaisten
selustaan pääosin etelän kautta. Siirtämällä joukkoja sivustoilla etenevien
vihollisjoukkojen torjumiseksi rintamalinjat saatiin kuitenkin säilytettyä.
Taisteluosasto Teittinen suoritti joulukuussa useita vastahyökkäyksiä, joiden
tavoitteena oli katkaista vihollisen selustayhteydet kaksipuolista saarrostusta
hyväksi käyttäen. Hyökkäykset jäivät tuloksiltaan vähäisiksi. Joulukuun lopulla
osasto joutui ryhmittämään kaikki neljä pataljoonaansa Kollaanjoelle. Osaston
tukena oli KTR 12:n kaksi patteristoa.
Tammikuu 1940 Kollaan-Uomaan alueella
Tammikuun 1940 alkupuoli oli Kollaan rintamalla sangen rauhallista aikaa
johtuen osin runsaan viikon mittaisesta ankarasta pakkasjaksosta. IV
Armeijakunnan esikunta siirsi heti vuoden aluksi käskyllään pois alueen
käytännössä ainoana reserviyksikkönä olleen Kevyt Osasto 12:n. Armeijakunta
suunnitteli suurta vastahyökkäystä Laatokan Karjalan eteläosassa, joten sinne
keskitettiin joukkoja. Kollaan taistelualueelle jäi jalkaväkeä ainoastaan neljä
pataljoonaa, joista muodostettiin taisteluosasto Räiskä, myöhemmin nimeksi tuli
taisteluosasto Hai. Rauhallisen jakson aikana joukkoja täydennettiin,
lepuutettiin ja puolustusasemia linnoitettiin sekä partioitiin. Vuodenvaihteen
molemmin puolin suomalaiset keskittyivät korsujen rakentamiseen. Rintaman
molemmilla puolilla toimintaa hankaloittivat kireät pakkaset. Esimerkiksi 17.
tammikuuta mitattiin pakkaslukemaksi -42 °C Kollaalla. Tiedustelu oli saanut
selville, että Kollaanjoen taistelualueelle oli saapumassa toinenkin
neuvostodivisioona. Alkuvuoden rajuimmat hyökkäykset alkoivat 21.1. Ne saatiin
torjutuiksi, mutta enteilivät suurhyökkäyksen alkamista.
I/JR 34:n alueella Uomaan kylää oli yritetty vallata takaisin jo sodan
alkuviikkoina useita kertoja siinä onnistumatta. Tätä tehtävää varten
perustettiin joulupäivänä taisteluosasto Valkama. Osastoon kuului I/JR 34 ja
vahvennuksina Eskadroona/Kev.Os. 12, Kanuunajaos/8./KTR 12 sekä osia 24.
Pioneerikomppaniasta ja yksi panssarintorjuntatykki miehistöineen.
Taisteluosasto oli saanut tehtäväkseen edetä Uomaan kylään, tuhota siellä
olevat viholliset ja katkaista Käsnäselän-Uomaan tie. Eteneminen pysähtyi
kuitenkin Uomaan kyläaukean pohjoisreunaan, jossa törmättiin vihollispanssarein
vahvistettuun puolustukseen. Seuraava yritys Uomaan valtaamiseksi tehtiin
3.1.1940, mutta neuvostojoukot torjuivat sen. Uomaan suunnalla olevan I/ JR 34
pataljoonan komentajaksi nimettiin 16.1.1939 alkaen ratsumestari Arnold
Majewski. Neljänteen yritykseen 17.–21.1. saatiin lisäjoukkoja JR 36:sta.
Neljännellä kerralla saatiin huoltojoukkojen tieyhteydet katkaistuksi ja Uomaan
motti alkoi hahmottua. Aluksi eteläinen sivu oli vielä täysin auki, mutta motti
saatiin suljetuksi myös eteläosista 23.1. Taisteluosasto Valkaman voimat eivät
kuitenkaan kovan pakkasen vaivatessa toimintaa yksin riittäneet tien pysyvään
katkaisuun ja kylän valtaamiseen.
Puna-armeijan joukkojen aktiivisuuden lisääntyessä Kollaan-Uomaa rintaman
eteläosassa ja sen eteläpuolella, ryhdyttiin sinne keskittämään suomalaisten
osalta lisäjoukkoja. Tammikuun lopun taisteluissa suomalaiset saivat saarrettua
alueelle Lavajärven (saarroksissa n. 1 100 venäläistä), Saarijärven (n. 750
venäläistä), Siiran tiehaaran (n. 1 200 venäläistä) ja Uomaan (n. 490
venäläistä) motit. Siiran tienhaaran ja Uomaan motit kykenivät puolustautumaan
sodan loppuun saakka, sillä suomalaisilla ei ollut alueella riittäviä voimia
niiden valtaamiseksi. Näiden neljän motin länsipuolella olivat vielä isot motit
Lemetin, Kitilän ja Koirinojan alueilla.
Helmikuu Kollaan-Uomaan alueella
Helmikuun alussa puna-armeijan painostus Kollaanjoen etulinjaa vastaan jatkui.
Taistelualueen pohjoisosassa havaittiin jälleen vihollisjoukkoja etenemässä
länteen kohti suomalaisten selustaa, minkä tälle alueelle keskitetyt lisäjoukot
kuitenkin pystyivät estämään.
Neuvostojoukkojen aktiivinen toiminta Kollaanjoen alueella väheni helmikuun
ensimmäisen viikon jälkeen ja loppukuukausi sujui taistelualueella
rauhallisemmissa merkeissä. Tällöin sodan alusta asti rintamataisteluissa
palvelleita joukkoja vapautettiin pois rintamasta. Rintamavastuu siirrettiin JR
69:lle. Rintaman eteläosassa oli lisäksi III/JR 35 ja pohjoisosassa Kev.Os. 12.
Taisteluosaston tukena oli I/KTR 12 ja III/KTR 12. Kollaanjoella tilanne
pysyikin rauhallisena helmikuun loppuun asti. Merkkejä uudesta hyökkäyksestä
saatiin, sillä molemmilla sivustoilla todettiin venäläisten rakentavan teitä korpialueiden
halki ja keskittävän lisää joukkoja alueelle.
Tammikuun lopulla muodostettiin Kollaan-Uomaan rintaman eteläosaan
taisteluosasto Tiikeri, johon liitettiin joukkoja ja kalustoa yli kymmenestä
joukko-osastosta. Taisteluosaston vahvuus oli noin 3 000 miestä, eli se oli
lähes rykmentin määrävahvuuden suuruinen. Viides Uomaan motin valtausyritys
tehtiin 10.–11.2. raskaiden haupitsien ja kranaatinheittimien tukemana. Motti
jäi purkamatta ja vihollinen säilytti asemansa. Taisteluosasto Tiikeri sai pidettyä
Uomaan motin suljettuna sodan loppuun saakka. Venäläiset eivät pystyneet
murtamaan mottirintamaa sen ulkopuolelta tulleiden hyökkäystenkään avulla.
Samanaikaisesti suomalaisjoukot etenivät kohti itää lähelle valtakunnan rajaa.
Alueelle oli saapumassa uusi neuvostodivisioona, jonka etenemistä mottien
avuksi pyrittiin estämään. Rintamalinjaksi vakiintui Uuksunjoki, josta oli sitä
lähinnä olevaan Uomaan mottiin noin kolme kilometriä. Sodan viimeisinä päivinä
rintamalinjat motin ympärillä ja siitä itään olivat ennallaan aina sodan
päättymishetkeen saakka.
Maaliskuu Kollaanjoella
Neuvostojoukkojen hyökkäyksen tulivalmistelu alkoi 2.3.1940 aamulla ja sitä seurasi
suoraan puna-armeijan 56. ja 164.Divisioonien voimakas hyökkäys koko linjan
leveydellä. Vastuualueen pohjoisosassa hyökkäsi 75.Divisioona. Kollaanjoen
varsinaisen rintamalinjan eteläpuolisilla korpialueilla puna-armeijan
128.Divisioona aloitti etenemisensä kohti suomalaisjoukkojen selustaa.
Suomalaiset olettivat etenevien joukkojen olevan vain erillisiä hiihtojoukkoja.
Vasta sodan viimeisinä päivinä suomalaisille selvisi, että eteläisellä
sivustalla eteni kokonainen divisioona. Iltapäivällä neuvostojoukkojen onnistui
vallata SissiP 4:n yksi tukikohta. Suomalaiset yrittivät tuloksetta saada
tukikohtaa takaisin seuraavana päivänä. Ensimmäisen hyökkäyksen tueksi
vihollistykistö ampui noin 30 000–40 000 laukausta. Tykistötuleen osallistui
jopa 50 tykistön patteria. Oman tykistön laukausmäärä samassa taistelussa oli
alle 1 000. Neuvostojoukkojen tykistötuli oli 3. maaliskuuta hieman laimeampaa,
mutta siitä huolimatta puna-armeijan yksiköt pystyivät murtautumaan
suomalaisten asemiin maantien suunnalla Kollaanjärven eteläpäässä. Suomalaisten
onnistui kuitenkin iltaan mennessä tuhota asemiinsa edenneet neuvostojoukot.
Tilanne Kollaanjoen rintaman eteläpuolella alkoi kuitenkin heiketä nopeasti,
kun puna-armeijan 164. ja 128.Divisioona etenivät kohti länttä. Etenemistä
varten ne olivat raivanneet metsään useita tieuria.
JR 34:n valistusupseerina toiminut Erkki Palolampi kirjoittaa kirjassaan Kollaa
kestää (WSOY, 1940) suurhyökkäyksestä näin:
”Venäläiset rynnistivät rajusti musertavan aineellisen ylivoimansa tukemina
suomalaisten heikkoja asemia vastaan. Tykistön ammuksien ja ilmapommien määrät
kohosivat päivittäin valtaviksi. Suomalaisten kymmenkunta kulunutta
kenttäkanuunaa voivat vain kaikkein pakottavimmissa tapauksissa ampua heikkoja
sulkuja hyökkäävien laumojen eteen.”
Kollaalle oli siirretty myös Loimolassa levossa olleet Päämajan reserviksi
varatut JR 34:n II ja III Pataljoona ja myöhemmin vielä lisää joukkoja.
Suomalaisten rintamat kuitenkin pitivät eli Kollaa kesti. Neuvostojoukkojen
esikunnassa heikkoa tulosta kuvattiin seuraavasti: Valtavien teknisten voimien
tuesta huolimatta hyökkäys oli häpeällistä paikallakäyntiä.
Vihollinen ei saavuttanut mainittavaa menestystä myöskään seuraavien päivien
aikana, sillä suomalaisten asemiin päässeet viholliset tuhottiin nopeilla
vastaiskuilla. Hyökkäyksen painopistealueet siirtyivät tien suunnasta
rintamalinjan etelä- ja pohjoisosiin.
Ratkaisun päivät 7.–13.3.1940
Neuvostojoukkojen valtavalla ylivoimalla tehdyt useat hyökkäykset uuvuttivat
rintamalla taistelevia suomalaisjoukkoja, joten asemat Kollaalla alkoivat
horjua ja uhka sivustoilla kasvoi. Vihollinen pääsikin 8.-9.3.1940 yli
Kollaanjoen suomalaisasemiin maan- ja rautatien suunnassa toistuvasti, mutta
asemat saatiin takaisin vastahyökkäyksillä. Lisää suomalaisjoukkoja
keskitettiin 12.Divisioonan alueelle. Neuvostojoukot jatkoivat 10.3.1940
hyökkäyksiään maan- sekä rautatien suunnassa ja onnistuivat jälleen valtaamaan
etummaisia tukikohtia. Niitä ei enää pystytty valtaamaan takaisin ja myös
muilla rintaman osilla joistakin puolustusasemista jouduttiin perääntymään.
Vihollinen jatkoi hyökkäyksiään toistuvasti valtavan ylivoiman turvin.
Kokonaistilanne kehittyi suomalaisjoukkojen kannalta niin vaaralliseksi, että
12.Divisioonan komentaja eversti Svensson päätti 12.3.1940 luopua Kollaanjoen
linjasta ja siirtyä viivytykseen, sillä neuvostojoukot saivat tuon päivän
aikana 0,5-1,5 kilometrin syvyisen murron. Rintamalle avuksi siirrettiin vielä
lisäjoukkoja ja eversti Svensson luopui illan aikana vetäytymissuunnitelmastaan
päättäen palauttaa Kollaanjoen linjan 13.3. aamulla tehtävällä
vastahyökkäyksellä. Aamuyöllä saatiin kuitenkin tietoja neuvotellusta rauhasta,
jolloin päätettiin luopua vastahyökkäyksestä ja joukkojen käskettiin pitää
puolustusasemat rauhan tuloon asti. Varmistus rauhansopimuksen mukaisesta
vihollisuuksien lopettamisesta klo 11 saatiin aamupäivän aikana 13.3.1940 ja
Kollaan tulimyrsky oli ohi. Kollaanjoen rintamaa ajatellen rauha solmittiin
viime hetkillä, koska vielä samaisena aamuna vihollisjoukkoja oli päässyt
etelästä Loimolaan johtavalle tielle.
Rintamasta irtautuminen tapahtui häiriöttä. Vielä 13.3.1940 kuluessa valmistui
12.Divisioonan marssikäsky, jonka perusteella joukot siirtyivät uuden rajan
taakse. Taisteluosasto Silppu, johon JR 34:n pääosat kuuluivat, toimi
jälkijoukoissa tehtävänään suojata pääosien marssi. Joukkojen saapuessa 23.3.
kuluessa uudelle valtakunnan rajalle taisteluosastot purettiin, ja joukot
siirtyivät normaaliin kokoonpanoon. Uomaalla taistellut I/JR 34 siirtyi
alkuosan matkasta omaa reittiä yhdistyen myöhemmin rykmentin pääosiin.
JR 34:n riveistä poistui sodan aikana lähes 1300 sotilasta: kaatuneina 500,
haavoittuneina 700, sairaina 200 ja muista syistä 100 sotilasta. Rykmentti oli
yksi suurimmat tappiot talvisodassa kärsineitä rykmenteistä.
Välirauhan ajan organisaatio
JR 34 koottiin Tohmajärven Kemien alueelle. Tohmajärveltä rykmentti jatkoi
marssia ja saapui Joensuun alueelle 28.3.1940, minne se ensimmäisen
puolustustehtävänsä mukaisesti ryhmitettiin. Rykmentin esikunta ja III
Pataljoona sijoitettiin välittömästi kantakaupungin pohjoispuolelle Mutalaan,
II Pataljoona Lehmon alueelle, I Pataljoona Onttolan alueelle ja pataljoonan
esikunta Lykynlammen Matkailumajan alueelle. Rykmentin esikunta sijaitsi
Ranta-Mutalan kansakoululla.
Sotilaallisen järjestyksen perustaksi muodostettiin alueellisesti rajattuja
varuskuntia, joiden alueita ja varsinkin niillä olevia joukkoja muutettiin
useita kertoja kesän 1940 kuluessa. Myös joukkojen uudelleenjärjestely
käynnistyi, sillä alokkaita ja II luokan nostomiehiä astui palvelukseen, kun
taas reserviläisiä ja I luokan nostomiehiä lomautettiin. Järjestyksen
ylläpitämiseksi ja rauhanajan tapojen palauttamiseksi perustettiin
alueellisesti rajattuja uusia varuskuntia.
Alkukesän 1940 aikana valmistuivat suunnitelmat puolustuslaitoksen rauhan ajan
organisaatiosta ja järjestelyistä. 12.D ilmoitti JR 34:lle 4.7.1940, että 12.D
perustaa rauhanajan 9.Prikaatin, jonka pääosien eli I ja II Pataljoonan,
Patteriston, Tykkikomppanian ja Viestikomppanian sijoituspaikaksi tuli
Kontiolahti. Prikaatikokoonpanoon siirtymistä varten 12.D antoi 8.8.1940
toimeenpanokäskyn. Talvisodan JR 34:n taival päättyi 12.8.1940 Joensuun
alueella, kun sen pataljoonista ja komppanioista perustettiin Kontiolahden
Kontiorannassa pääpaikkaansa pitänyt 9.Prikaati. Kontiorannan perustamisesta ja
sen jälkeisistä tapahtumista tarkempaa tietoa on saatavissa teoksessa
Kontiolahden varuskunnan historia 1940–1976 (Elsinen Pertti, 1976).