Jalkaväkirykmentti 34


Perinnejoukko-osastomme on JR 34, sillä talvisodan päätyttyä 13.3.1940 joukot marssivat yleensä takaisin perustamisseuduilleen. Osa joukoista oli menettänyt perustamisalueensa Moskovan rauhassa. Kollaalla ja Uomaalla taistellut JR 34, joka oli perustettu Huuhanmäessä sekä Sortavalassa Viipurin
Rykmentin kantahenkilökunnasta ja reserviläisistä, sijoitettiin Joensuun ympäristöön leiriolosuhteisiin. Kontiolahden varuskunta sai ensimmäiset sotilasjoukkonsa, kun ankarat torjuntataistelut käynyt JR 34 saapui Kontiorantaan juhannuksen jälkeen 1940.

JR 34:n Kollaan-Uomaan taistelut talvisodassa

Ennen talvisotaa uskottiin, että Karjalan Kannaksella käytäisiin maamme kohtalon ratkaisevat taistelut. Näin ollen puolustuksen pääosa keskitettiin oletetulle pääsotanäyttämölle Kannakselle ja muille rintamille sijoitettiin
vähemmän joukkoja. Laatokan Karjalaan sijoitettiin vain kahden divisioonan IV Armeijakunta. Eversti Hannu Hannuksela komensi 13.Divisioonaa ja eversti Lauri Tiainen komensi aluksi 12.Divisioonaa, myöhemmin komentovastuun otti eversti Antero Svensson. Armeijakuntaan kuului lisäksi muutama erillinen pataljoona.
Raskasta tykistöä ei ollut lainkaan ja panssarintorjuntaan oli vain yksi komppania. Rintaman leveys oli reilusti yli 100 km, sillä aluksi vastuualueeseen kuului Tolvajärven tien pohjoispuolinen alue aina Uimaharjua myöten. Kenraalimajuri Heiskasen komentaman IV Armeijakunnan ensiarvoisen tärkeänä tehtävänä oli estää vihollisen pääsy Karjalan radalle ja näin estää pääsy Kannaksen Armeijan selustaan. Perusperiaate oli, että Jänisjokilinjasta
ei saanut luopua.

Kollaan-Uomaan rintaman merkitys

Kollaan rintamaosalla IV Armeijakunnan puolustuksen pääsuuntana oli Pitkäranta ja sivusuuntana Loimola. Pitkärannan suunta oli huomattavasti uhkaavampi, minkä aiheuttivat tieverkosto ja Sortavalan kaupungin läheisyys. Loimolan suunta oli myös tärkeä, sillä jos Kollaa pettäisi, voisi se helposti johtaa Pitkärannan ja
koko armeijakunnan tuhoon. Tuhovaikutus ulottuisi aina Kannaksen Armeijaan asti uhaten samalla koko maan puolustusta. Tarpeen vaatiessa armeijakunta voisi vetäytyä taaksepäin Jänisjoen tasalle, mutta siellä ei ollut varustettuja asemia. Jänisjokilinjaa linnoitettiin vasta sodan loppuvaiheissa.

Armeijan sodankäynnin doktriini oli rakennettu niin, että pelkkään puolustukseen perustuva taktiikka ei toimisi. Voiton saavuttamiseksi olisi kyettävä myös hyökkäämään, sillä varsinkin ylivoimainen hyökkääjä jyrää ajan mittaan passiivisen puolustajan jalkoihinsa. Suunnitelman mukaan Kollaalla oli puolustauduttava ja puolustuksen oli kestettävä niin kauan, että Pitkärannan suunnan hyökkäys oli saatu suoritettua.

Talvisodan Kollaalla taistelleen Jalkaväkirykmentti 34:n (JR 34) taival Suomen puolustuslaitoksessa alkoi 1.5.1934, kun maamme otti sotavoiman liikekannallepanojärjestelmänä käyttöön niin sanotun aluejärjestelmän.
Sotilaansa JR 34 sai noin 70 % Sortavalan sotilaspiirin alueelta, Laatokan luoteisrannan pitäjien miehistä. Iso osa heistä oli Kirvusta, Rautjärveltä, Uukuniemeltä, Sortavalan maalaiskunnasta ja Ruskealasta.

Sodanuhka-aikana JR 34:n yksiköistä II ja III Pataljoona perustettiin Viipurin Rykmentin kasarmeilla Jaakkiman Huuhanmäessä 9.–10.10.1939. Sortavalan lyseolla ja tyttölyseolla perustettiin I Pataljoona. Rykmentin perustaminen tapahtui ennen YH:n nimellä 14.10.1939 aloitettua liikekannallepanoa ja sen kokonaisvahvuus oli noin kolmetuhatta sotilasta. Joukot varustettiin ja tämän jälkeen ne keskitettiin välittömästi junakuljetuksin ensimmäisille ryhmitysalueilleen, jossa käynnistettiin linnoittautuminen.

Jalkaväkirykmentti 34 I Pataljoonan (I/JR 34) sotatie eriytyi Kollaan rintamalla taistelleista rykmentin II ja III Pataljoonista. Majuri Yrjö Valkaman komentama I Pataljoona irrotettiin heti YH:n alkaessa rykmentin
yhteydestä 12.Divisioonan johdon käyttöön ja se taistelikin koko sodan ajan Uomaan-Uuksujoen alueella Laatokan Karjalan itäisimpänä pataljoonana. YH:n alkupäivinä pataljoonan puolustusalue sijaitsi Loimolasta lounaaseen
Saarijärven-Polvijärven kannaksella 16.11.1939 alkaen. I/JR 34 vastasi itsenäisesti Loimolasta Käsnäselkään johtavan tien suunnasta, jossa tehtiin alueen puolustusasemien linnoitustöitä yhdessä 23.Pioneerikomppanian kanssa. Jo YH:n alkupäivinä puolustukseen ryhmittyneen pataljoonan sota alkoi Kollaan rintamalla taistelleita rykmentin muita osia rauhallisemmin.

Rykmentin pääosat, eli I ja II Pataljoona, saivat tulikasteensa Kollaan rintamalla heti talvisodan syttymispäivänä 30.11.1939. Sodan alkuviikkoina suomalais- ja neuvostojoukoilla ei ollut jatkuvaa taistelukosketusta I/JR 34
alueella. Tosin ajoittain käytiin kiivaitakin yhteenottoja sotivien osapuolten välillä.

Talvisota yllätti suomalaiset, sillä sodan syttymiseen ei täysin uskottu. Neuvostojoukkojen vyöryttyä rajan yli olivat joukkomme sotaan tottumattomia. Viivyttäminen tapahtui alkujärkytyksessä hiukan hätiköiden. Tosin tilaa oli yllin kyllin, joten maastoa voitiin siinä vaiheessa luovuttaa. Sitkeämpi viivyttäminen olisi kuitenkin pelastanut rajaseudun asukkaat järkyttävältä kohtalolta. Jo ennen talvisotaa loka-marraskuussa 1939 siirrettiin pois
kotiseudultaan rajan läheisyydestä noin 100 000 henkilöä. Talvisodan syttymisen jälkeen joutui suuri määrä ihmisiä lähtemään evakkoon ja he täyttivät rajaseudun tiet paetessaan kohti Sisä-Suomea. Evakot menettivät kotinsa ja yleensä lähes koko omaisuutensa. Äidit joutuivat yksin vastaamaan perheistään vieraissa oloissa miesten ollessa rintamalla. Talvisodan sytyttyä jäi Hyrsylän mutkan kylissä (Hyrsylä, Ignoila ja Hautavaara) neuvostojoukkojen vangiksi yli 1 700 siviiliasukasta ja heidät vietiin keskitysleirille Interposolkan kylään
Petroskoin eteläpuolelle ja Kaimaojan leirille Kontupohjan länsipuolelle.

Joulukuu 1940 Kollaanjoen alueella

Talvisodan kolmantena päivänä Suomen puolustus rakoili Laatokan pohjoispuolella. Neuvostoliitto oli keskittänyt Suojärven alueelle huomattavasti enemmän joukkoja kuin Suomen sodanjohto oli olettanut. Suvilahden-Lietteen maasto menetettiin viholliselle 2.12.1939. Kolmantena sotapäivänä suojajoukot olivat yhä pääaseman etupuolella, mutta vetäytyivät edelleen koko ajan ja luopuivat viivytysasemista kaikkialla. Rintamalla levinneet väärät tiedot nopeuttivat joukkojen vetäytymistä, ja vihollinen onnistui läpimurrossa Suojärvellä. Joulukuun 4. päivän taisteluissa Piitsoinojalla suomalaisiin tarttui pakokauhu ja joukot vetäytyivät kohti Loimolaa. Tilanne saatiin hetkeksi hallintaan Näätäojalla, mutta lopullisesti vasta kymmenen kilometriä länteen olevalla Kollaanjoella. Laatokan koillispuolella Kollaanjoen ympäristö oli harvaan asuttua, tietöntä korpea. Kollaalla kulki kuitenkin sekä maan- että rautatie, joita pitkin Neuvostoliiton sodanjohto suunnitteli etenevänsä Viipurin-Joensuun rautatielle ja samalla Kannaksen armeijan selustaan. Kollaan strateginen asema nousikin hyvin tärkeäksi koko sodan kannalta. Tästä syystä Kollaanjoesta ja -järvestä kohoavalle harjanteelle oli YH:n aikana valmisteltu viivytysasema, johon oli
ryhmittynyt everstiluutnantti Sota-Ville Wilhelm Teittisen johtama JR 34. Kollaan oli kestettävä, siitä ei voinut luopua.

Sodan sekavien alkupäivien jälkeen rintamalinja vakiintui Kollaanjoelle, ja sinne ryhmitetty joukko nimettiin 8.12.1939 taisteluosasto Teittiseksi. Osasto muodostui neljästä pataljoonasta, kaksi JR 34:stä ja kaksi JR 35:stä sekä tykistönä oli 12 tykin I/KTR 12. Osastoa tuki myös Panssarijuna 1. JR 35:n komentajana toimi everstiluutnantti Harry Kinnunen. Alueella oli neljä pataljoonaa ja kaksi rykmentin komentajaa everstiluutnantti Teittisen vastatessa johtamisesta. Taisteluosasto kuului IV Armeijakunnan 12.Divisioonaan, jonka esikunta sijaitsi Loimolassa.

Kollaanjoen puolustuslinja keskittyi taistelujen alkuvaiheessa Suojärven-Loimolan maantien sekä sen eteläpuolelle sijoittuvan rautatien maastoon. Joulukuun 10. päivästä alkaen puna-armeijan yksiköt aloittivat lähes päivittäin toistuvat hyökkäykset Kollaanjoen rintamaa vastaan pääasiassa valoisana aikana. Jalkaväen tukena neuvostojoukoilla oli vahva epäsuora tuli, panssarivaunuja sekä jonkin verran myös lentokoneita. Hyökkäyksiin liittyi poikkeuksetta neuvostotykistön koko valoisan ajan kestävä tulitus suomalaisasemiin. Puna-armeija pyrki hyökkäyksillä sitomaan suomalaisjoukot rintamataisteluun ja lähetti samanaikaisesti osastoja kiertämään suomalaisten selustaan pääosin etelän kautta. Siirtämällä joukkoja sivustoilla etenevien vihollisjoukkojen torjumiseksi rintamalinjat saatiin kuitenkin säilytettyä.

Taisteluosasto Teittinen suoritti joulukuussa useita vastahyökkäyksiä, joiden tavoitteena oli katkaista vihollisen selustayhteydet kaksipuolista saarrostusta hyväksi käyttäen. Hyökkäykset jäivät tuloksiltaan vähäisiksi. Joulukuun lopulla osasto joutui ryhmittämään kaikki neljä pataljoonaansa Kollaanjoelle. Osaston tukena oli KTR 12:n kaksi patteristoa.

Tammikuu 1940 Kollaan-Uomaan alueella

Tammikuun 1940 alkupuoli oli Kollaan rintamalla sangen rauhallista aikaa johtuen osin runsaan viikon mittaisesta ankarasta pakkasjaksosta. IV Armeijakunnan esikunta siirsi heti vuoden aluksi käskyllään pois alueen
käytännössä ainoana reserviyksikkönä olleen Kevyt Osasto 12:n. Armeijakunta suunnitteli suurta vastahyökkäystä Laatokan Karjalan eteläosassa, joten sinne keskitettiin joukkoja. Kollaan taistelualueelle jäi jalkaväkeä ainoastaan neljä pataljoonaa, joista muodostettiin taisteluosasto Räiskä, myöhemmin nimeksi tuli taisteluosasto Hai. Rauhallisen jakson aikana joukkoja täydennettiin, lepuutettiin ja puolustusasemia linnoitettiin sekä partioitiin. Vuodenvaihteen molemmin puolin suomalaiset keskittyivät korsujen rakentamiseen. Rintaman molemmilla puolilla toimintaa hankaloittivat kireät pakkaset. Esimerkiksi 17. tammikuuta mitattiin pakkaslukemaksi -42 °C Kollaalla. Tiedustelu oli saanut selville, että Kollaanjoen taistelualueelle oli saapumassa toinenkin neuvostodivisioona. Alkuvuoden rajuimmat hyökkäykset alkoivat 21.1. Ne saatiin torjutuiksi, mutta enteilivät suurhyökkäyksen alkamista.

I/JR 34:n alueella Uomaan kylää oli yritetty vallata takaisin jo sodan alkuviikkoina useita kertoja siinä onnistumatta. Tätä tehtävää varten perustettiin joulupäivänä taisteluosasto Valkama. Osastoon kuului I/JR 34 ja
vahvennuksina Eskadroona/Kev.Os. 12, Kanuunajaos/8./KTR 12 sekä osia 24. Pioneerikomppaniasta ja yksi panssarintorjuntatykki miehistöineen. Taisteluosasto oli saanut tehtäväkseen edetä Uomaan kylään, tuhota siellä
olevat viholliset ja katkaista Käsnäselän-Uomaan tie. Eteneminen pysähtyi kuitenkin Uomaan kyläaukean pohjoisreunaan, jossa törmättiin vihollispanssarein vahvistettuun puolustukseen. Seuraava yritys Uomaan valtaamiseksi tehtiin 3.1.1940, mutta neuvostojoukot torjuivat sen. Uomaan suunnalla olevan I/ JR 34 pataljoonan komentajaksi nimettiin 16.1.1939 alkaen ratsumestari Arnold Majewski. Neljänteen yritykseen 17.–21.1. saatiin lisäjoukkoja JR 36:sta.

Neljännellä kerralla saatiin huoltojoukkojen tieyhteydet katkaistuksi ja Uomaan motti alkoi hahmottua. Aluksi eteläinen sivu oli vielä täysin auki, mutta motti saatiin suljetuksi myös eteläosista 23.1. Taisteluosasto Valkaman voimat eivät kuitenkaan kovan pakkasen vaivatessa toimintaa yksin riittäneet tien pysyvään katkaisuun ja kylän valtaamiseen.

Puna-armeijan joukkojen aktiivisuuden lisääntyessä Kollaan-Uomaa rintaman eteläosassa ja sen eteläpuolella, ryhdyttiin sinne keskittämään suomalaisten osalta lisäjoukkoja. Tammikuun lopun taisteluissa suomalaiset saivat saarrettua alueelle Lavajärven (saarroksissa n. 1 100 venäläistä), Saarijärven (n. 750 venäläistä), Siiran tiehaaran (n. 1 200 venäläistä) ja Uomaan (n. 490 venäläistä) motit. Siiran tienhaaran ja Uomaan motit kykenivät puolustautumaan sodan loppuun saakka, sillä suomalaisilla ei ollut alueella riittäviä voimia niiden valtaamiseksi. Näiden neljän motin länsipuolella olivat vielä isot motit Lemetin, Kitilän ja Koirinojan alueilla.

Helmikuu Kollaan-Uomaan alueella

Helmikuun alussa puna-armeijan painostus Kollaanjoen etulinjaa vastaan jatkui. Taistelualueen pohjoisosassa havaittiin jälleen vihollisjoukkoja etenemässä länteen kohti suomalaisten selustaa, minkä tälle alueelle keskitetyt lisäjoukot kuitenkin pystyivät estämään.

Neuvostojoukkojen aktiivinen toiminta Kollaanjoen alueella väheni helmikuun ensimmäisen viikon jälkeen ja loppukuukausi sujui taistelualueella rauhallisemmissa merkeissä. Tällöin sodan alusta asti rintamataisteluissa
palvelleita joukkoja vapautettiin pois rintamasta. Rintamavastuu siirrettiin JR 69:lle. Rintaman eteläosassa oli lisäksi III/JR 35 ja pohjoisosassa Kev.Os. 12. Taisteluosaston tukena oli I/KTR 12 ja III/KTR 12. Kollaanjoella tilanne pysyikin rauhallisena helmikuun loppuun asti. Merkkejä uudesta hyökkäyksestä saatiin, sillä molemmilla sivustoilla todettiin venäläisten rakentavan teitä korpialueiden halki ja keskittävän lisää joukkoja alueelle.

Tammikuun lopulla muodostettiin Kollaan-Uomaan rintaman eteläosaan taisteluosasto Tiikeri, johon liitettiin joukkoja ja kalustoa yli kymmenestä joukko-osastosta. Taisteluosaston vahvuus oli noin 3 000 miestä, eli se oli
lähes rykmentin määrävahvuuden suuruinen. Viides Uomaan motin valtausyritys tehtiin 10.–11.2. raskaiden haupitsien ja kranaatinheittimien tukemana. Motti jäi purkamatta ja vihollinen säilytti asemansa. Taisteluosasto Tiikeri sai pidettyä Uomaan motin suljettuna sodan loppuun saakka. Venäläiset eivät pystyneet murtamaan mottirintamaa sen ulkopuolelta tulleiden hyökkäystenkään avulla.

Samanaikaisesti suomalaisjoukot etenivät kohti itää lähelle valtakunnan rajaa. Alueelle oli saapumassa uusi neuvostodivisioona, jonka etenemistä mottien avuksi pyrittiin estämään. Rintamalinjaksi vakiintui Uuksunjoki, josta oli sitä lähinnä olevaan Uomaan mottiin noin kolme kilometriä. Sodan viimeisinä päivinä rintamalinjat motin ympärillä ja siitä itään olivat ennallaan aina sodan päättymishetkeen saakka.

Maaliskuu Kollaanjoella

Neuvostojoukkojen hyökkäyksen tulivalmistelu alkoi 2.3.1940 aamulla ja sitä seurasi suoraan puna-armeijan 56. ja 164.Divisioonien voimakas hyökkäys koko linjan leveydellä. Vastuualueen pohjoisosassa hyökkäsi 75.Divisioona. Kollaanjoen varsinaisen rintamalinjan eteläpuolisilla korpialueilla puna-armeijan 128.Divisioona aloitti etenemisensä kohti suomalaisjoukkojen selustaa. Suomalaiset olettivat etenevien joukkojen olevan vain erillisiä hiihtojoukkoja. Vasta sodan viimeisinä päivinä suomalaisille selvisi, että eteläisellä sivustalla eteni kokonainen divisioona. Iltapäivällä neuvostojoukkojen onnistui vallata SissiP 4:n yksi tukikohta. Suomalaiset yrittivät tuloksetta saada tukikohtaa takaisin seuraavana päivänä. Ensimmäisen hyökkäyksen tueksi
vihollistykistö ampui noin 30 000–40 000 laukausta. Tykistötuleen osallistui jopa 50 tykistön patteria. Oman tykistön laukausmäärä samassa taistelussa oli alle 1 000. Neuvostojoukkojen tykistötuli oli 3. maaliskuuta hieman laimeampaa, mutta siitä huolimatta puna-armeijan yksiköt pystyivät murtautumaan suomalaisten asemiin maantien suunnalla Kollaanjärven eteläpäässä. Suomalaisten onnistui kuitenkin iltaan mennessä tuhota asemiinsa edenneet neuvostojoukot. Tilanne Kollaanjoen rintaman eteläpuolella alkoi kuitenkin heiketä nopeasti, kun puna-armeijan 164. ja 128.Divisioona etenivät kohti länttä. Etenemistä varten ne olivat raivanneet metsään useita tieuria.

JR 34:n valistusupseerina toiminut Erkki Palolampi kirjoittaa kirjassaan Kollaa kestää (WSOY, 1940) suurhyökkäyksestä näin:

”Venäläiset rynnistivät rajusti musertavan aineellisen ylivoimansa tukemina suomalaisten heikkoja asemia vastaan. Tykistön ammuksien ja ilmapommien määrät kohosivat päivittäin valtaviksi. Suomalaisten kymmenkunta kulunutta kenttäkanuunaa voivat vain kaikkein pakottavimmissa tapauksissa ampua heikkoja sulkuja hyökkäävien laumojen eteen.”

Kollaalle oli siirretty myös Loimolassa levossa olleet Päämajan reserviksi varatut JR 34:n II ja III Pataljoona ja myöhemmin vielä lisää joukkoja. Suomalaisten rintamat kuitenkin pitivät eli Kollaa kesti. Neuvostojoukkojen
esikunnassa heikkoa tulosta kuvattiin seuraavasti: Valtavien teknisten voimien tuesta huolimatta hyökkäys oli häpeällistä paikallakäyntiä.

Vihollinen ei saavuttanut mainittavaa menestystä myöskään seuraavien päivien aikana, sillä suomalaisten asemiin päässeet viholliset tuhottiin nopeilla vastaiskuilla. Hyökkäyksen painopistealueet siirtyivät tien suunnasta
rintamalinjan etelä- ja pohjoisosiin.

Ratkaisun päivät 7.–13.3.1940

Neuvostojoukkojen valtavalla ylivoimalla tehdyt useat hyökkäykset uuvuttivat rintamalla taistelevia suomalaisjoukkoja, joten asemat Kollaalla alkoivat horjua ja uhka sivustoilla kasvoi. Vihollinen pääsikin 8.-9.3.1940 yli Kollaanjoen suomalaisasemiin maan- ja rautatien suunnassa toistuvasti, mutta asemat saatiin takaisin vastahyökkäyksillä. Lisää suomalaisjoukkoja keskitettiin 12.Divisioonan alueelle. Neuvostojoukot jatkoivat 10.3.1940 hyökkäyksiään maan- sekä rautatien suunnassa ja onnistuivat jälleen valtaamaan etummaisia tukikohtia. Niitä ei enää pystytty valtaamaan takaisin ja myös muilla rintaman osilla joistakin puolustusasemista jouduttiin perääntymään.

Vihollinen jatkoi hyökkäyksiään toistuvasti valtavan ylivoiman turvin. Kokonaistilanne kehittyi suomalaisjoukkojen kannalta niin vaaralliseksi, että 12.Divisioonan komentaja eversti Svensson päätti 12.3.1940 luopua Kollaanjoen
linjasta ja siirtyä viivytykseen, sillä neuvostojoukot saivat tuon päivän aikana 0,5-1,5 kilometrin syvyisen murron. Rintamalle avuksi siirrettiin vielä lisäjoukkoja ja eversti Svensson luopui illan aikana vetäytymissuunnitelmastaan
päättäen palauttaa Kollaanjoen linjan 13.3. aamulla tehtävällä vastahyökkäyksellä. Aamuyöllä saatiin kuitenkin tietoja neuvotellusta rauhasta, jolloin päätettiin luopua vastahyökkäyksestä ja joukkojen käskettiin pitää
puolustusasemat rauhan tuloon asti. Varmistus rauhansopimuksen mukaisesta vihollisuuksien lopettamisesta klo 11 saatiin aamupäivän aikana 13.3.1940 ja Kollaan tulimyrsky oli ohi. Kollaanjoen rintamaa ajatellen rauha solmittiin viime hetkillä, koska vielä samaisena aamuna vihollisjoukkoja oli päässyt etelästä Loimolaan johtavalle tielle.

Rintamasta irtautuminen tapahtui häiriöttä. Vielä 13.3.1940 kuluessa valmistui 12.Divisioonan marssikäsky, jonka perusteella joukot siirtyivät uuden rajan taakse. Taisteluosasto Silppu, johon JR 34:n pääosat kuuluivat, toimi
jälkijoukoissa tehtävänään suojata pääosien marssi. Joukkojen saapuessa 23.3. kuluessa uudelle valtakunnan rajalle taisteluosastot purettiin, ja joukot siirtyivät normaaliin kokoonpanoon. Uomaalla taistellut I/JR 34 siirtyi
alkuosan matkasta omaa reittiä yhdistyen myöhemmin rykmentin pääosiin.

JR 34:n riveistä poistui sodan aikana lähes 1300 sotilasta: kaatuneina 500, haavoittuneina 700, sairaina 200 ja muista syistä 100 sotilasta. Rykmentti oli yksi suurimmat tappiot talvisodassa kärsineitä rykmenteistä.

Välirauhan ajan organisaatio

JR 34 koottiin Tohmajärven Kemien alueelle. Tohmajärveltä rykmentti jatkoi marssia ja saapui Joensuun alueelle 28.3.1940, minne se ensimmäisen puolustustehtävänsä mukaisesti ryhmitettiin. Rykmentin esikunta ja III
Pataljoona sijoitettiin välittömästi kantakaupungin pohjoispuolelle Mutalaan, II Pataljoona Lehmon alueelle, I Pataljoona Onttolan alueelle ja pataljoonan esikunta Lykynlammen Matkailumajan alueelle. Rykmentin esikunta sijaitsi Ranta-Mutalan kansakoululla.

Sotilaallisen järjestyksen perustaksi muodostettiin alueellisesti rajattuja varuskuntia, joiden alueita ja varsinkin niillä olevia joukkoja muutettiin useita kertoja kesän 1940 kuluessa. Myös joukkojen uudelleenjärjestely
käynnistyi, sillä alokkaita ja II luokan nostomiehiä astui palvelukseen, kun taas reserviläisiä ja I luokan nostomiehiä lomautettiin. Järjestyksen ylläpitämiseksi ja rauhanajan tapojen palauttamiseksi perustettiin
alueellisesti rajattuja uusia varuskuntia.

Alkukesän 1940 aikana valmistuivat suunnitelmat puolustuslaitoksen rauhan ajan organisaatiosta ja järjestelyistä. 12.D ilmoitti JR 34:lle 4.7.1940, että 12.D perustaa rauhanajan 9.Prikaatin, jonka pääosien eli I ja II Pataljoonan,
Patteriston, Tykkikomppanian ja Viestikomppanian sijoituspaikaksi tuli Kontiolahti. Prikaatikokoonpanoon siirtymistä varten 12.D antoi 8.8.1940 toimeenpanokäskyn. Talvisodan JR 34:n taival päättyi 12.8.1940 Joensuun
alueella, kun sen pataljoonista ja komppanioista perustettiin Kontiolahden Kontiorannassa pääpaikkaansa pitänyt 9.Prikaati. Kontiorannan perustamisesta ja sen jälkeisistä tapahtumista tarkempaa tietoa on saatavissa teoksessa
Kontiolahden varuskunnan historia 1940–1976 (Elsinen Pertti, 1976).

Lähde: Laakkonen, Pekka & Norismaa, Harri 2018: Kollaan Vasaman katveessa. Joensuu ss.166-185.